Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Kulttuuritoimituksen kanssa ja on kolmas osa kolmen artikkelin sarjasta.
Kun panimoravintola Plevna ja Koskipanimo aloittivat toimintansa vuonna 1994 Finlaysonin alueella, porttivahti avasi alueelta Satakunnankadulle vievän portin joka aamu. Illalla viimeinen töistä lähtevä laittoi sen munalukolla kiinni.
– Tämä oli silloin paljon suljetumpi alue, ei täällä juuri kuljeskeltu, kertoo Plevnan ravintoloitsija Marika Tähtinen-Hakala.
– Täällä oli silloin Finlaysonin myymälä, sulkapallohalli nykyisen parkkitalon paikalla, Grafiikanpaja Himmelblau, ja siinä se aika pitkälti olikin. Joitakin taiteilijoiden ateljeita, toimistotiloja ja varastohalleja oli myös. Nykyäänhän alue alkaa taas muistuttaa sitä, mitä se oli puuvillatehtaan aikana. Ihmisiä tulee ja menee, on toimintaa.
Panimoravintola Plevna ja Koskipanimo sijaitsevat entisessä kutomossa, jonka nimi Plevna alun perin oli. Suuri sali oli aluksi hyvin erinäköinen, pelkkää harmaata betonia. Sillä oli kuitenkin takanaan merkittävä historia: Plevna oli valmistuessaan vuonna 1877 Suomen suurin rakennus, ja Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi täällä vuonna 1882.
Kun Tähtinen-Hakala aloitti panimoravintolan yrittäjänä, hän oli vasta 22-vuotias. Hän tuli alalle, koska perheellä oli panimotaustaa. Vanhemmat olivat lahtelaisen Mallasjuoman piiriedustajia Pirkanmaalla, kunnes 1990-luvulla Hartwall osti Mallasjuoman.
– Siinä meni rytinällä työpaikat koko perheeltä. Isäni oli tietysti tutustunut ravintola-alan ihmisiin olutta myydessään, ja häntä pyydettiin mukaan tähän.
Laki määräsi tuolloin, että ravintola ei saa omistaa panimoa eikä panimo ravintolaa. Isä Timo Tähtinen oli käynnistämässä panimotoimintaa, ja tytär sai vastuulleen ravintolan kahden kokeneen yhtiökumppanin kanssa. Ajat olivat haastavat, lama-ajan pahin huippu osui juuri vuoteen 1994.
Vuonna 1996 Tähtinen-Hakalan ja hänen nyt jo edesmenneen isänsä yhtiökumppaniksi tuli palkittu panimomestari Sam Viitaniemi. Myös Viitaniemi on ollut mukana alusta alkaen. Hän aloitti Koskipanimossa aikoinaan legendaarisen ylipanimomestari Boris Orlon oppipoikana.

Nykyään Marika Tähtinen-Hakala ja Sam Viitaniemi omistavat kahdestaan sekä Plevnan ja Koskipanimon Finlaysonin alueella että ravintola Oluthuoneen Tuomiokirkonkadulla. Tähtinen-Hakala vastaa ravintolasta, Viitaniemi panimosta.
– Ajattelemme, että tämä on ikään kuin kahden perheen perheyritys. Täällä on töissä toinen omista lapsistani ja toinen Samin tyttäristä, ja kaikki lapsistamme ovat olleet yrityksessä kausityöntekijöinä. Henkilökuntaakin on kahdessa sukupolvessa: moni työntekijöidemme lapsista on ollut meillä kesätöissä!
