Finlaysonin alue on Kai Niinimäelle koko Suomen yhteistä omaisuutta

Teksti Eli Harju

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Kulttuuritoimituksen kanssa ja on toinen osa kuuden artikkelin sarjasta.

Kai Niinimäellä on menneisyydessään sellainen synti, että hän on syntynyt Turussa.

Tamperelaiset voinevat kuitenkin antaa sen anteeksi, koska hän on jo kymmenen vuotta kehittänyt Finlaysonin aluetta kaupunkilaisten kulttuurikeskukseksi.

– Olen aina sanonut, että syntymäpaikkaansa ei saa valita, mutta asuinpaikan saa, Niinimäki toteaa.

Titteliltään Niinimäki on Finlaysonin alueen Asset Manager. Hän päätyi tehtäväänsä hieman sattumalta. Kun taidetapahtuma Finlayson Art Area järjestettiin ensimmäistä kertaa kesällä 2015, Niinimäki huomasi tapahtuman ohjelmalehdessä ilmoituksen, jossa haettiin Finlaysonin alueelle uutta kiinteistöpäällikköä.

– Tehtävä vaikutti kiinnostavalta, koska ilmoituksessa haettiin nimenomaan henkilöä kehittämään aluetta. Laitoin hakemuksen sisään, ja syyskuun 18. päivä 2015 tulin sitten ensimmäistä kertaa tänne töihin.

Finlaysonin alue on yritys-, tapahtuma- ja kulttuurikeskus, jossa toimi yli sata yritystä. Entiset Finlaysonin puuvillatehtaan rakennukset omistaa työeläkeyhtiö Varma, lukuun ottamatta vanhaa vesivoimalaitosta, joka jauhaa Tammerkoskesta edelleen sähköä Tampereen Energialle. Varman omistamista tiloista noin puolet on toimistotiloina, loput liiketiloja.

– Ne ovat liiketiloja laajassa merkityksessä. On esimerkiksi elokuvateatteri, kaksi lääkäriasemaa, hotelli, ruokakauppa, kahviloita ja ravintoloita. Alueella käy töissä ja asioita hoitamassa päivittäin tuhansia ihmisiä, Niinimäki kertoo.

 

Se on kuitenkin vasta tämän päivän kuva tarinassa, joka alkoi yli 200 vuotta sitten. James Finlayson perusti Finlaysonin puuvillatehtaan vuonna 1820 ja myi sen vuonna 1836 kolmelle suvulle, Nottbeckeille, Raucheille ja Wheelereille.

Nottbeck otti tehtaan kehitettäväkseen. Se kasvoi 1800-luvun aikana niin, että enimmillään, 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, tehdasalueella oli yli 3 000 työntekijää, vaikka Tampere oli tuolloin paljon nykyistä pienempi paikkakunta. Finlaysonin alueen sanottiinkin olevan kaupunki kaupungin sisällä.

– Täällä oli silloin paitsi tehdas, joka antoi leivän monelle tamperelaiselle, myös oma koulu, kirkko, sairaala, kirjasto ja poliisi. Jossain vaiheessa Finlaysonilla oli jopa oma valuutta. Tehdas tarjosi myös asumista työntekijöilleen, heidän asuntojaan oli pitkälle Amurin puolelle asti, Kai Niinimäki kertoo.

Vaikka Finlaysonin tekstiilitehdastoiminta päättyi 1990-luvulla, historia näkyy edelleen alueella joka päivä, myös Niinimäen työssä. Alueen kehittämisessä hän miettii tulevaisuuden lisäksi menneisyyttä ja sen kunnioittamista.

– Täällä on tehty töitä jo yli 200 vuotta, vanhin säilynyt rakennus Kuusvooninkinen on vuodelta 1837. Alueella on ollut merkittävä rooli Tampereen kasvussa ja kehityksessä, ja moni sukupolvi on kytkeytynyt Finlaysonille tavalla tai toisella. Vaikka koko ajan korjaamme ja teemme muutostöitä, pyrimme tekemään kaiken niin, että rakennushistoriallinen perintö säilyy ja jatkuu. Historiaa on takana 200 vuotta, edessä ehkä vielä enemmän.

 

Historia on siis sekä ajatuksissa että läsnä joka päivä kaikille alueen ylläpitoon osallistuville. Se tekee työstä Niinimäen mukaan myös entistä merkityksellisempää.

– Finlaysonin teollisuushistoria on paitsi tamperelaisten, myös koko Suomen yhteistä perintöä, jota täällä vaalitaan. Vaikka Varma omistaa kiinteistöt, tietyllä tavalla Finlaysonin alue on myös meidän kaikkien yhteistä omaisuutta.

Kai Niinimäen omassa työhistoriassa on sattumia ennen Finlaysonin alueen kiinteistöpäälliköksi ryhtymistäkin. Hän aloitti uransa yliopistotutkijana, eikä kiinteistöpuolella ollenkaan.

– Opiskelin Vaasan yliopistossa ekonomiksi pääaineena johtaminen ja organisaatiot: Valmistuttuani pääsin projektitutkijaksi yritysten välistä yhteistyötä tutkineeseen EU-hankkeeseen, jonka yhteydessä haastattelin Vaasan keskustassa sijaitsevan Rewell Center -kauppakeskuksen vuokralaisia.

Liike-elämässä työskentely alkoi kiinnostaa Niinimäkeä yhä enemmän, ja hän alkoi lähetellä työhakemuksia. Yksi hakemus lähti helsinkiläiseen Keskustakehitys-nimiseen konsulttifirmaan, joka toimi kauppakeskusten suunnittelu- ja kehityshankkeiden parissa.

– En tiennyt kiinteistöalasta silloin vielä mitään. Keskustakehityksessä oli kuitenkin Rewell Centerin omistajaperheen tuttuja. Sain ilmeisesti heiltä jonkinlaiset suositukset, ja pääsin töihin.

Keskustakehityksen jälkeen tie vei Lidlin palvelukseen. Ketju oli juuri aloittanut Suomessa, ja Niinimäki oli ensimmäisten joukossa kehittämässä yrityksen myymäläverkostoa aivan tyhjästä. Lidlin jälkeen hän siirtyi Cityconiin hankekehityspäälliköksi ja aloitti silloisen Hervannan liikekeskuksen, nykyisen Kauppakeskus Duon laajentamisesta.

– Duon jälkeen looginen jatkumo oli lähteä vetämään Trion kauppakeskuksen saneeraushanke Lahdessa! Matkustin jonkin aikaa tiuhaan tahtiin Tampereelta sinne, mutta sitten minulle tarjottiin kauppakeskuspäällikön tehtäviä täältä Tampereelta. Kiinnostuin hommasta, ja lapsetkin olivat silloin vielä aika pieniä, joten oli kivaa olla välillä muuallakin kuin reissussa.

 

Niin Niinimäestä tuli vuonna 2008 kauppakeskuspäällikkö Tampereen Koskikeskukseen ja Valkeakosken Koskikaraan. Vuonna 2013 oli edessä parin vuoden ajan vielä yksi uusi työtehtävä Cityconilla Länsi-Suomen kiinteistökohteiden vuokrauspäällikkönä. Sen jälkeen hän siirtyi Varman palvelukseen ja Finlaysonin alueen pariin.

Uralle on siis mahtunut monenlaisten isojen maamerkkien kanssa työskentelyä.

– Olen aina tykännyt tällä alalla siitä, että oma työ jättää jälkensä kaupunkikuvaan ja kaupunkilaisiin. Se voi vaikuttaa kymmeniä vuosia ja miljoonien ihmisten arkeen.

Työnkuva nykyisessä tehtävässä on laaja. Finlaysonin alueen lisäksi Niinimäen vastuulla on Insta Groupin kiinteistöjä Tampereen Sarankulmassa ja Turussa Old Mill, joka on myös yli satavuotias tehdaskiinteistö. Valtaosa hänen työajastaan menee kuitenkin Finlaysonin alueen arkea pyörittäessä yhdessä tiimin kanssa.

Kai Niinimäen työpäivät ovat vaihtelevia sekä rytmiltään että sisällöltään. Niihin kuuluu muun muassa palavereita, paperitöitä ja tilojen esittelyä vuokralaisille.

– Saman päivän ohjelmassa voi olla sekä hyvin käytännöllisten arkiasioiden selvittelyä että pitkälle vuosien päähän ulottuvien kehityshankkeiden miettimistä. Aina voi myös tulla jotain yllättävää, mikä muuttaa koko päivän ohjelman. Kutsun niitä tilanteita vertauskuvallisesti tulipaloiksi.

Finlaysonin alue oli jo tehtaan toiminnan aikana edelläkävijä monessa asiassa. Alueella syttyi koko Suomen ensimmäinen sähkövalo vuonna 1882, siellä otettiin käyttöön Suomen ensimmäinen sprinklerijärjestelmä vuonna 1892, ja 1920-luvulle saakka Finlayson oli Pohjoismaiden suurin tehdas.

Nykyäänkin alueella on paljon harvinaisuuksia. Siellä on esimerkiksi Suomen ainoa kattokävely Roof Walk Finlayson Area, yksi Suomen suurimmista taidetapahtumista Finlayson Art Area ja Suomessa ainutlaatuisella konseptilla toimiva pienhuonehotelli Uumen.

– Olemme halunneet jatkaa historiaa silläkin tavalla, että teemme edelleen asioita ainoana tai ensimmäisenä Suomessa, Niinimäki kertoo.

– Se ei toki ole yksin omaa ansiotani. Asiat saadaan toteutumaan, koska ympärilleni on löytynyt joukko ihmisiä, joilla on rohkeutta ja sitkeyttä ja samanlaisia ambitioita alueen suhteen kuin itsellänikin.

Niinimäen lempiasia kymmenen vuoden ajalta onkin se, miten alue on muuttunut yhä vireämmäksi. Siellä on nykyään ympäri vuoden tapahtumia, joita järjestämässä on kumppaneita ympäri Pirkanmaan. Finlaysonin alue on vuosi vuodelta tutumpi myös televisiosta, sillä alueella on kuvattu tänä vuonna kahtakin tv-sarjaa.

Myös uusia osia upeasta miljööstä on saatu avattua yleisölle. Esimerkiksi Media 54 -rakennuksen katot otettiin käyttöön vuonna 2020, kun kattokahvila ja kattokävelyt käynnistyivät.

Yksi ylpeydenaihe Niinimäelle on alueen Tehdaspuutarha. Pitkin aluetta levittäytyvä monivuotisten kasvien kokonaisuus on sekin harvinainen konsepti.

– Vielä viime vuosikymmenen lopulla Finlaysonin alueella oli käytännössä kaksi kasvia, yksi puu ja villiviini. Otimme puutarhuri Santeri Urhosen kanssa tavoitteeksi, että tänne tarvitaan vähintään 200 kasvilajia. Siitä mentiin yli jo pari kesää sitten, ja kehitys jatkuu edelleen. Se tuntuu hienolta, koska mahdollisuudet nähdä vihreää kaupungeissa vähenevät koko ajan, ja kuitenkin tarvitsisimme juuri sitä.

Välillä saadaan toteutumaan sellaisiakin asioita, jotka voivat jostain vinkkelistä näyttää vähän hullulta. Niinimäki vitsaileekin joskus olevansa huono sanomaan ei.

– Niin kuin Andy McCoy on sanonut, ”sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen”.