Viihde- ja vapaa-aika

Toiminnantäyteisen seikkailun ja vilskeen kautta rentoiluun ja rauhoittumiseen – koe koko huvikierros. Löydä fiilikseen sopivaa puuhaa ja vietä hauskoja hetkiä läheisten kanssa.

Viihdy Finskulla

Amazing City

Amazing City on kumppanisi kun haet toiminnallista ohjelmaa ryhmällesi, oli kyseessä sitten virkistyspäivä tai puhtaasti vapaa-ajan vietto. Kaupunkiseikkailut sekä tiimiseikkailut ovat innostavia vaihtoehtoja kaikenlaisille ryhmille, sekä myös matkailijat löytävät kanssamme ainutlaatuisia elämyksiä!
Kymmenien tuhansien asiakkaiden kokemuksella, ryhmille +500 henkeen saakka.

amazingcity.fi

Fame Club

Tilava ja moderni yökerho tarjoaa vierailijoilleen unohtumattomia iltoja livekeikkojen ja baaritapahtumien muodossa. Kahdessa kerroksessa toimivassa Famessa on keskitytty erityisesti valoihin ja äänentoistoon, joten tanssilattialla päästään takuulla aitoon discon tunnelmaan. Monipuoliset vaihtuvat esiintyjät kruunaavat illan. Fame sijaitsee Media 54 -rakennuksen pohjakerroksessa Tammerkosken rannalla. Sisäänkäynti löytyy Satakunnansillan alta.

Lue lisää

Finnkino Plevna

Nauti elokuvista Finnkino Plevnassa, joka sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa Plevnan kutomorakennuksessa. Elokuvateatterin kymmenen salia tarjoavat katsojille ylivoimaisen elokuvaelämyksen.

finnkino.fi

Grafiikanpaja Himmelblau

Grafiikanpajan yhteydessä on tilava galleria, jossa on esillä vaihtuvia näyttelyitä tasokkailta taiteilijoilta. Himmelblau vastaa myös Finlayson Art Arean -taidetapahtumasta, joka levittäytyy kesäisin ympäri Finlaysonin aluetta.

himmelblau.fi

Jooga- ja hyvinvointila Kehräämö

Kehräämö on autenttinen hyvinvointipaikka Tampereen historiallisessa miljöössä. Tarjolla on joogaa, rentoutusta, meditaatiota ja tietoisuustaitoja viikkotunneilla, lyhytkursseilla ja yrityksille räätälöidyillä tunneilla – sekä Kehräämön kauniissa salissa että etänä. Rentouttavat ja mindfulness -painotteiset yritystunnit sopivat hyvin tiimipäivän piristykseksi!

kehraamo.fi

Roof walk Finlayson Area

Roof Walk Finlayson Area on ainutlaatuinen kattokävelyelämys, jossa pääset näkemään ja kokemaan Tampereen historiaa ja maisemia aivan uudenlaisesta näkökulmasta Finlaysonin alueen historiallisten rakennusten katoilta käsin.

roofwalk.fi

Room Escape Tampere

Itäisen kadun päässä sijaitsee Tampereen suurin pakohuonekeskus. 5. kerroksessa on yhteensä kahdeksan pelihuonetta, joista kaikki soveltuvat myös lapsiperheille.

roomescape.fi

Tehdaspuutarha

Finlaysonin alueen hurmaavat kasvit: Tehdaspuutarhan lukuisat istutukset tekevät Finlaysonin alueesta vehreän ja elävän. Puutarha kasvaa vuosi vuodelta, ja sen tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta urbaanissa kaupunkiympäristössä ja opettaa ekosysteemin toimintaa. Puutarha on koettavissa ympäri vuoden, joten se elää ja muuttuu muun luonnon mukana. Kasveja pääset maistamaan katolla sijaitsevan Café & Bar KATTOn tuotteissa!

 

Työväenmuseo Werstas

Werstaalla vierailu on nostalginen kokemus. Lapsuudenmuistot palautuvat mieleen, kun näyttelyistä tavataan tuttuja, entisestä työpaikasta, kodista tai mummolasta muistuttavia esineitä. Monipuoliset näyttelyt ja vilkas tapahtumatoiminta takaavat, että koettavaa ja nähtävää riittää. Museoon on aina vapaa pääsy.

tyovaenmuseo.fi

Unfold Finlayson

Seikkailupeli ryhmille. Luovaa ongelmanratkaisua, ryhmätyötä, uniikkeja paikkoja ja upeita maisemia Tampereen historiallisessa sydämessä. Unfold on seikkailupeli Finlaysonin 200-vuotiaan tehdasalueen yleisöltä suljetuissa torneissa ja tunneleissa.

unfold.fi

Vakoilumuseo

James Bond ja muut fiktiiviset agentit ovat syntyneet esikuvista. Vakoilumuseo on paikka, jossa tutustut näihin todellisiin ihmisiin välineineen. Aiheeltaan Suomen ainoa erikoismuseo tarjoaa ikimuistoisia ja ainutlaatuisia elämyksiä.

vakoilumuseo.fi

Viihdekeskus ZBase

ZBase tarjoaa paljon aktiivista tekemistä! Pelaa porukalla lasertaistelupeliä tai ihastele ja pelaa pohjoismaiden suurinta aitojen arcade-pelien kokoelmaa. Baari tarjoilee virvokkeet pelien lomaan anniskeluoikeuksin. ZBasessa voi viettää hauskaa aikaa niin kaveriporukalla kuin koko perheen voimin. Kivaa tekemistä löytyy myös erilaisille ryhmille.

zbase.fi