Tervetuloa katsomaan ja kokemaan kolmen valokuvataiteilijan teoksia!
Kuva kerrallaan-näyttely on kolmen tamperelaisen/pirkanmaalaisen valokuvataiteilijan yhteisnäyttely. Ryhmä on monikulttuurinen, suomalais-saksalais-tšekkiläinen. Nina Dannert käsittelee valokuvissaan paikkoihin liittyviä merkityksiä ja muistoja. Jana Machackova-Oeyn valokuvissa sukelletaan oman voiman ja itsetuntemuksen löytämiseen. Juha Vakkilainen tarkastelee valokuvissaan luonnossa vallitsevaa muutosta, eroosiota ja evoluutiota sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen kohtaamisia. Nyt käsillä oleva näyttely on taiteilijoiden kolmas yhteistyöprojekti.
Näyttelyteoksissa on käytetty erilaisia valokuvausmenetelmiä. Digitaalisten valokuvien lisäksi näyttelyssä on esillä myös syanotypiakuvia sekä analogiseen filmikuvaan pohjautuvia valokuvia.
Näyttelyn liittyen järjestetään myös mielenkiintoinen tapahtumapäivä 14.12 klo 13–17. Päivän ohjelmassa on taiteilijatapaamisia, joissa kukin taiteilija kertoo teostensa ja työskentelynsä taustoista. Luvassa on myös luentoja, joissa esitellään näyttelyssä käytettyjä valokuvausmenetelmiä. Työpisteellä pääsee kokeilemaan syanotypiakuvan valmistamista käytännössä.
Myös taiteilijoiden teoksia on myytävänä näyttelyn yhteydessä.
Näyttely on auki klo 12–17. Vapaa pääsy!