Finlayson Live

Finlayson Live -konsertit tuovat mahtavia musiikkielämyksiä ja vauhdikkaan kesäfiiliksen Väinö Linnan aukiolle kotimaisen esiintyjäkaartin voimin. Livekonserteista voi nauttia 5.7.–9.8. välisenä aikana keskiviikkoisin klo 20. Vapaa pääsy.

5.7. – 9.8.
i
Suomi
Suomi, konsertti, musiikki

Petra

KE 5.7.

Petra Gargano on laulaja ja lauluntekijä. Hän aloitti uransa jo 13-vuotiaana suositun Tiktak-yhtyeen solistina. Bändin lopettamisen jälkeen Petra jatkoi uraansa sooloartistina. Tuotannossa kuullaan artistin ajatuksia myös kirjoittajana ja säveltäjänä.

Mikko Alatalo

KE 12.7.

Legendaarinen tamperelainen lauluntekijä ja muusikko Mikko Alatalo elää urallaan uutta tulemista. Taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla ja nähty Vain elämää -ohjelman uusimmalla tuotantokaudella. Mikon keikoilla kuullaan lauluja koko uran varrelta – aina manserokista Syksyn Säveliin ja Siirtomaa-Suomen lauluista balladeihin.

Topi Saha

KE 19.7.

Topi Saha on väkevistä sanoituksistaan ja vähäeleisistä kappaleistaan tunnettu laulaja-lauluntekijä. Hänen tunnelmallisissa kappaleissaan toistuu vahva tarina ja taito kertoa.

Joni Ekman, Jorma

KE 26.7.

Rock-kentän monipuolinen tekijä Joni Ekman on tamperelaistunut muusikko Somerolta. Ekmanin “Mikään ei riitä” -kappale on soinut ahkerasti radioaalloilla hehkutuksen saattelemana. Joni Ekmanin musiikki on herkkää, rehellistä ja raikasta. Täydellistä musiikkia jokaiselle viikonpäivälle.

Jorma tarjoilee yleisölleen vintage poprockia omasta elämästään; iloista, suruista, eroista ja unelmista. Aitous ja avoimuus ovat läsnä teksteissä. Asiat voi sanoa juuri niin kuin ne kokee.

Laura Moisio Duo

KE 2.8.

Laura Moisio kulkee omaa tietään kotimaisen musiikin kentällä. Hänen kappaleissaan omintakeiset sanoitukset yhdistyvät pettämättömään melodiatajuun. Moisio hyödyntää lyriikassaan erilaisia runouden keinoja. Singer-songwriter -tyyliä parhaalla mahdollisella tavalla.

Miljoonasade Duo

KE 9.8.

Miljoonasade Duo Heikki Salo ja Tomi Aholainen veivaa tutun suomirock-bändinsä tuotannon sekä Heikin soolotuotannon helmet uudenlaiseksi kuuntelukokemukseksi.

Tomi Aholainen ei pelkästään säestä, vaan esittää soolona myös omia sävellyksiään, esim. Johanna Kurkelan levyttämän megahitin “Sun särkyä anna mä en”. Heikki Salo on tarinankertoja, ja se tulee selväksi paitsi biisiteksteistä, myös konsertin välispiikeistä, joille annetaan tilaa niin että piisaa. Miljoonasade Duo on tarinoita ja musiikkia.

Muutokset mahdollisia. 

Ohjelman tarjoaa Finlaysonin alue. 

Tutustu etukäteen alueeseen www.finlaysoninalue.fi