TEXO70 Juhlanäyttely

Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n vaikuttava 70-vuotisjuhlanäyttely esittelee yli 50 teosta noin 30 taiteilijalta.

12.4. – 17.5.
i
kulttuuri, näyttelyt

Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n 70-vuotisjuhlanäyttely avautuu Galleria Himmelblaussa.

Näyttelyn teemana on väri, joka toimii tekstiilitaiteessa keskeisenä ilmaisun välineenä. Väri ilmenee materiaalissa, rakenteessa ja pinnassa, ja sillä on sekä visuaalinen että kokemuksellinen ulottuvuus. Näyttely tarkastelee väriä osana taiteellista työskentelyä, mutta myös laajempana kulttuurisena ja ajallisena ilmiönä.

Kokonaisuus esittelee yli 50 teosta ja teossarjaa noin 30 taiteilijalta. Mukana on teoksia eri tekniikoin ja lähestymistavoin, ja näyttely muodostaa ajallisesti kerrostuneen kokonaisuuden, jossa nykyteosten rinnalla nähdään myös 1990-luvulla syntyneitä teoksia. Eri aikakausien teokset käyvät keskenään vuoropuhelua ja tuovat esiin tekstiilitaiteen kehitystä, jatkuvuutta ja ilmaisun monimuotoisuutta. Näyttely laajenee myös galleriatilan ulkopuolelle kaupunkitilaan. Osana kokonaisuutta esitellään Tampere väreilee -teos, joka on Tampereen kaupungintalon laajennusosan julkisivun värilamellien värisuunnitelma.

Näyttelyn on kuratoinut Rauman taidemuseon intendentti, FM Taina Myllyharju. Kyseessä on TEXOn juhlavuoden päätapahtuma, joka kokoaa yhteen suomalaisen tekstiilitaiteen keskeisiä tekijöitä eri sukupolvista.